Kamarimusiikin historia Suomessa ja ulkomailla

Kamarimusiikin historia ylettyy aina tuonne 1600-luvulle. Alkujaan klassisen musiikin muotoja oli kaikkiaan kolme; kamarimusiikki, kirkkomusiikki ja teatterimusiikki. Kamarimusiikki alkujaan oli yleensä sekoitus laulua että instrumentteja, joita esitettiin pienille ryhmille, pienissä tiloissa. Yleensä siis aristokraattien kotona. Alussa kamarimusiikki oli siis jotain sellaista mitä vain aristokraattiset varakkaat perheet ja suvut pääsivät nauttimaan, sillä he ylläpitivät omia hovimusiikkojaan. Näiden omien muusikkojen tarkoituksena oli viihdyttää saapuvia vieraita sekä värittää omalla väellä vietettyjä koti-iltoja. Kamarimusiikki vielä 1800 luvun alussa oli siis selkeästi vain erittäin varakkaiden luksus huvi kotioloissa. Alkujaan nämä hovimuusikot olivat niin sanottuja amatöörisäveltäjiä ja amatöörimuusikoita.

1800-luvulle tultaessa kamarimusiikki alkoi pikkuhiljaa siírtymään kodeista kohti suurempia esiintymislavoja. Tämän liikkeen sai aikaiseksi talousahdinkoon joutuneet aristokraatit, jotka eivät voineet enää elättää muusikoitaan vaan muusikot lähtivät etsimään tuloja hovien ulkopuolelta. 1800-luvulla nähtiin ensimmäiset konserttisaleissa esitetyt kamarimuusikki näytöksestä. Tähän aikaan näistä amatöörimuusikoista alkoi muovautumaan ammattilaisia ja tyylilajina kamarimusiikki alkoi houkuttamaan myös muiden tyylilajien ammattimuusikoita ja näin ollen koko tyylilaji alkoi pikkuhiljaa ammattimaistumaan. Kun kamarimusiikki esitykset siiryivät kodeista isompiin julkisiin näytössaleihin, näihin näytöksiin pääsi katsojaksi pientä lippuhintaa vastaan ja näin ollen kamarimusiikin aristokraattinen luonne alkoi murentua. Nyt ensimmäistä kertaa myös keskiluokka pääsi nauttimaan tästä musiikinlajista ja muusikot alkoivat tienaamaan rahaa lipputuloillaan.

1800-luvun puolivälissä kaChamber Music Historymarimusiikki sai tiettyjä piirteitä, jotka ovat vieläkin havaittavissa kamarimusiikissa. Nyt kyseessä oli vain yksi soittaja per soitin, ja ryhmän koko vakioitui 2-9 soittajaa, esiintymistyyli on intiimi ja esiintyjät voivat olla joko ammattilaisia tai harrastelijoita. Ryhmän välillä on selkeä oma dynamiikkansa, jossa ryhmän jäsenet avoimesti kommunikoivat toisilleen ja yleisölleen kesken esityksen. Vaikka kamarimusiikki voikin koostua hyvin erilaisista kokoonpanoista, niin suosituimmaksi kokoonpanoksi muodostui neljän henkilön ryhmä. Neljän hengen kokoonpano on mitä omiaan säilyttämään pienen ja intiimin luonteen, mutta tuomaan esille monia erilaisia ääniä. 1800-luvulla kamarimusiikki noudatti vielä hyvin vahvasti selkeää kaavaa jossa teos jaetttiin eri osiin joista ensimmäinen oli selkeästi nopeampi, toisena tuli hitaampi osuus, keskiosassa oli menuetti ja viimeisen osuuden kuittasi nopea finaaliosuus. 1800-luvun jälkeen tämä kaava alkoi murenemaan kohti huomattavasti vapaampaa muotoa.